Työt vähenevät rakennusalalla ja työtä on tehostettava – miten järjestelmä voi auttaa?
Rakennusala on suvannossa. Tunnelin päässä näkyy jo valoa, mutta työt ovat silti vähentyneet huomattavasti parin vuoden takaiseen verrattuna. Kun työt vähenevät, työn tehostaminen on tärkeää, jotta nykyisistä tai pienemmistä resursseista saadaan mahdollisimman paljon irti. Toimijat, jotka panostavat tulevaisuuteen ja tehostavat liiketoimintaansa, pärjäävät jatkossakin. Yksi tehostamisen keino niukkuuden aikana on panostaa osaavaan työvoimaan ja sitä tukeviin ohjelmistoihin.
Työmaajärjestelmän käyttöönotto voi lisätä laskutettavaa työtä kymmenillä prosenteilla
“Ohjelmisto on ylimääräinen työnjohtaja”, sanoi eräs rakennusalalla pitkään vaikuttanut toimija. Työnjohtaja tai työmaamestari, joka vastaa puhelimeen työpäivän aikana lukemattomia kertoja, tietää varmasti hyvän työmaaohjelmiston arvon: aikaa voi käyttää tuottavan työn tekemiseen kun ohjelmisto hoitaa manuaalisen hallintojumpan.
Työmaaohjelmisto helpottaa arkea, kun työntekijät voidaan resursoida oikeaan aikaan oikeaan kohteeseen tekemään juuri oikeaa työtä. Työmaahenkilöstö saa myös tiedon tehtävistä töistä suoraan puhelimeensa, jolloin työmaan johdolta säästyy aikaa ohjeistukselta.
Työmaajärjestelmän sähköinen perehdytys ja integraatio Vastuu Groupiin sekä verottajan tietokantaan yksinkertaistaa työntekijöiden perehdytysprosessia. Sen sijaan, että perehdytyksessä kirjattaisiin henkilötietoja tai skannailtaisiin kuvia nipusta kortteja, haetaan tarvittava tieto automaattisesti suoraan järjestelmään. Vaihtoehtoisesti tiedot voidaan lisätä manuaalisesti valokuvien kera pilvipalveluun kaikkien tarpeellisten henkilöiden saataville.
Tämän ohella työmaajärjestelmä tuo ryhtiä työmaan dokumentaatioon – liittyy se sitten työaikoihin, työturvallisuuden mittarointiin tai vaikkapa työmaapäiväkirjan täyttämiseen. Yksinkertainen ja helppo, sovelluksen avulla toimiva työmaajärjestelmä mahdollistaa kaikille vaivattoman tavan kirjata tarvittavat asiat ylös. Kun dokumentaatio on joukkoistettu ja yksinkertaistettu, säästetään jälleen työmaan johdon aikaa.
Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä, työmaajärjestelmä nopeuttaa ja helpottaa viranomaisraportointia, kuten automaattisten rakentamisilmoitusten ja AVI-raporttien tekemistä. Palkanmaksun ja laskutuksen prosessin helpottuminen yhdenmukaisten kirjausten ja automaattisen työajan tulkinnan myötä auttaa puolestaan erilaisten tuntilappujen hyväksynnän kanssa kiroilevaa työnjohtajaa.
Kun kirjaukset ja dokumentaatio on mahdollista tehdä puhelimella helposti ja yksinkertaisesti yhteen järjestelmään, saadaan työnjohdon tekeminen keskittymään rakentamisen johtamiseen. Työmaaohjelmiston avulla työntekijät puolestaan kirjaavat tarkemmin ja paremmin työaikansa sekä mahdolliset laskutettavat työt. On esimerkkejä, joissa laskutettavat työt lisääntyivät ohjelmiston käyttöönoton jälkeen kymmeniä prosentteja. Ei niissäkään ollut kyse sen kummemmasta kuin että työntekijät muistivat kirjata työt ylös – olihan siitä tullut nopeaa, helppoa ja yksinkertaista.
Tutustu työmaajärjestelmä Moveniumiin ja tehosta työtäsi jopa kymmenillä prosenteilla!