Asiakkaamme ovat jo pitkään toivoneet, että kehittäisimme Moveniumiin rakennusalan ERP-toimintoja. Olemme vuodesta 2005 lähtien keskittyneet hyvin vahvasti työmaa-aitojen (olivat ne kuvitteelliset tai todelliset) sisäpuoliseen tekemiseen. Keskitymme helpottamaan urakoitsijoiden päivittäisiä askareita sähköisillä ja helppokäyttöisillä ratkaisuilla.
Olemme työkalupakki, joka hoitaa niin työajanseurannan ja resursoinnin, kuin laajemmin pääurakoitsijan tarpeita sähköisestä perehdyttämisestä ja kulunseurannasta aina TR- ja MVR-mittaroinnista viranomais- ja työmaaraportointiin.
Tiedostamme, että asiakkaamme tarvitsevat ratkaisuja, jotka tukevat liiketoiminnan muitakin osa-alueita. Asiakkaamme haluavat tehdä kustannuslaskentaa, tarjouksia sekä esimerkiksi osto- ja myyntilaskutusta samalla kokonaisratkaisulla. Sen mahdollistaa nykyisessä kilpailukentässä tuotteet, jotka mahdollisimman reaaliaikaisesti ja todellisiin kustannuksiin perustuen kertovat liiketoiminnan ja kunkin projektin tilan vastuuhenkilöille.
Vuosien varrella olemme toteuttaneet integraatioita eri ohjelmistojen kanssa muun muassa toiminnanohjauksen tarpeisiin, mutta yksiselitteistä kumppanivalintaa emme ole tehneet. Olemme halunneet mahdollistaa avoimella rajapinnalla asiakkaillemme mahdollisuuden valita heille sopivimman taloushallinnon ja toiminnanohjauksen järjestelmän – tästä emme ole luopumassa. Haluamme kuitenkin tarjota parhaat työkalut asiakkaidemme tarpeisiin ja siksi olemme valinneet Fondionin ensijaiseksi rakennusalan toiminnanohjauksen kumppaniksemme.
Fondion on moderni toiminnanohjauksen alusta, jossa tarjouslaskenta ja kustannusseuranta todellisiin kustannuksiin perustuen on tuotteen kivijalka.
Rakennamme Moveniumin ja Fondionin välille integraation, jonka avulla järjestelmät keskustelevat keskenään reaaliaikaisesti. Tämä takaa asiakkaillemme rakennusalan parhaan käyttökokemuksen niin projektin laskentaan kuin työmaan hallintaankin.
Käytännön tasolla ratkaisu toimii näin:
Kokonaisratkaisu sopii niin pienille kuin suurille rakennusalan yrityksille, jotka haluavat tehdä kannattavaa liiketoimintaa mahdollisimman pienellä hallinnolla ja moderneilla työkaluilla.
Haluaisitko sinä ratkaista yrityksesi toiminnanohjauksen pulmat, kuten kustannuslaskennan, laskutuksen, työajanseurannan ja verottajaraportoinnin yhdellä ratkaisulla? Laita meille viestiä, soita tai kokeile Moveniumia 14 päivää maksutta!